Mervi Sorvoja Email

Head Unit-in charge Finland . Ahlsell Oy

Current Roles

Employees:
364
Revenue:
$35M
About
Toimialamme Ahlsell on perustettu vuonna 1877 Ruotsissa. Ahlsell on johtava teknisen tukkukaupan ammattilainen Pohjoismaissa ja tarjoaa alan laajimman valikoiman LVI-, Sähkö-, Teollisuus- sekä Kylmä-tuotteita ja palveluita. Kattavan toimipaikkaverkoston ja tehokkaan logistiikkamme ansiosta olemme vahva kumppani sekä asiakkaille että tavarantoimittajille. Ahlsell-konserni Ahlsell-konsernin liikevaihto on noin 2,3 miljardia euroa. Ahlsellilaisia on yhteensä noin 4.600 henkilöä ja toimipaikkoja Ahlsellilla on Pohjoismaissa yli 250. Tärkeimmät markkina-alueet ovat Ruotsi, Suomi ja Norja. Ahlsell listautui Tukholman pörssiin 28.10.2016. Konsernin pääkonttori on Tukholmassa. Toiminta Suomessa Suomen logistiikkakeskus ja keskusvarasto sijaitsevat Hyvinkäällä; varastossamme on kaiken kaikkiaan yli 40.000 artikkelia. Myös yrityksen Suomen pääkonttori sijaitsee Hyvinkäällä. Suomen liikevaihto on noin 280m€ ja henkilökunnan määrä noin 570. Suomessa on 34 myymälää kattaen hyvin koko maan. Vastuullinen yritys Ahlsell Oy haluaa olla yksi alan johtavia yrityksiä myös laatu- ja ympäristöasioissa, minkä vuoksi huomioimme ne kaikessa toiminnassamme. Ympäristötyö perustuu jokaisen työntekijän tietoon, taitoon ja sitoutumiseen. Työpaikkana Ahlsell on monipuolinen ja voimakkaasti kehittyvä ja kasvava. Tarjoamme innokkaille ja reippaille tekijöille mielenkiintoisia haasteita sekä viihtyisän työympäristön ja mukavan työporukan. LVI, Sähkö, Teollisuus, Kylmä-toimiala, Tee-Se-Itse
Ahlsell Oy Address
Kallionopontie 1
Montpelier, VT
United States

#1 Startup Dataset

Growth rates, revenue data, direct competitors and contact details.